Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Tämä viikko on mennyt hirveän nopeasti. Aika on mennyt kaikkeen muuhun paitsi blogin päivittämiseen :) Meillä on tällä hetkellä koulussa paljon kokeita ja aika meinaa mennä kokeisiin lukuun. Ei olla tehty Wendyn kanssa mitää erikoista. Aamuisin käyn koirien kanssa lenkillä. Välillä otan molemmat samaan aikaan ja välillä erikseen. Wendy ja Meg ovat päivän kahdestaan kotona. Iltapäivisin koulutan Wendyä ja Wendy on ulkona, leikkii, syö ja nukkuu. Energiaa kulutetaan luihin ja Megin kanssa leikkimiseen. Viikon ajan Wendy on nukkunut yöt huoneessani yläkerrassa, mutta taitaa siirtyä takaisin alas nukkumaan, koska se on tehnyt monet pissat yläkerran parketille. Pissoista on jäänyt ikävät tummat läikät lattiaan. 



Taisin kertoa viime maanantaina täällä, että Wendy on 90% sisäsiisti. Tällä hetkellä se ei kylläkään ole. Jostain kumman syystä viikonlopun aikana sisäsiisteys on mennyt huonoon suuntaan. Wendy on tehnyt pissoja ja kakkoja ympäri taloa. Ärsyttää. Juuri kun ajattelin, että kohta se on täysin sisäsiisti niin menee koko homma takapakkia. Wendy ei osaa pyytä ulos hädän tullessa, mikä vaikeuttaa oppimista. Täytyy toivoa, että asia lähtee taas parempaan suuntaan ja Wendystä tulisi sisäsiisti. 




Keskiviikkona naapurin Panda tuli meidän pihalle leikkimään. Olen monesti ajatellut, että pyydän M:n ja Pandan meille, mutta olen unohtanut aina kysyä. Nyt tavattiin sattumoisin, kun tulin koulusta. Panda pelkäsi aluksi Wendyä, mutta pian se rohkaistui ja lähti innoissaan leikkiin mukaan. Panda on vuoden ikäinen sekarotuinen koira. Pandassa on ainakin cotton de tulearia ja perhoskoiraa. Muita rotuja en muista. 



Vauhti ja energiaa riitti molemmilla.


Kerroin, että Wendy tulee huonosti kiinni vapaana olon jälkeen. Ajattelin, että teen Wendylle liinan, jotta minun ei tarvitsisi stressata kiinniottoa lenkeillä. Nyt olen kuitenkin päästänyt Wendyn vapaaksi niin, että Wendyn hihna laahaa perässä. Hihna on kevyt, eikä häiritse Wendyn menoa. Lisäksi minun on helppo napata hihna tarvittaessa käteeni. Luoksetulot ovat parantuneet huomattavasti, kun niihin ei ole enää liittynyt kiinniottoa tai jahtausta. 





Wendy viihtyy hyvin ulkona, jos on hyvä sää. Puuhun kiinnitetyllä köydellä on kiva leikkiä ja kuoppien kaivaminen on myös Wendystä kivaa. Meillä on hiekkalaatikolla ja sen ympäristössä, omenapuiden ympärillä olevassa hakkeessa ja kukkapenkeissä Wendyn kaivamia kuoppia. Wendy rakastaa kaivamista, eikä se ole mikään ihme, koska kaivaminen on rodulle tyypillistä. 


Keskiviikkoiltana Nappi ja Sohvi kävivät pikaisesti meidän pihalla leikkimässä. Nappi ei osannut leikkiä Wendyn kanssa nätisti ja he joutuivat lähtemään pian pois.
 
Lauantaina olin messuilla Helsingin messukeskuksessa. Siellä oli Lemmikki-, Lapsi-, Kädentaito-, Lähiruoka ja luomu-, Outlet- ja Modelmessut. Ostin Wendylle siansaparoita hyvällä alennuksella. Muuta ei tullut tällä kertaa ostettua Wendylle. Sain sieltä muutaman näytteen erilaisia herkkuja ja tänään ne pääsivät lenkillä kokeiluun. Kyllä maistui!




tiistai 25. maaliskuuta 2014

Monday

Kirjoitin tämän postauksen keskiviikkona, mutta se ei ollutkaan latautunut. Nyt siis tulee pikkaisen myöhässä.

Maanantai aamuna kävin tuttuun tapaan molempien koirien kanssa aamulenkit erikseen. Olen nykyisin aamuisin tunnista puoleentoista tuntiin koirien kanssa lenkillä ja sen lisäksi koulumatkaan menee parikymmentä minuuttia. En valita. Tykkään olla ulkona ja lenkkeilen koirien kanssa mielummin erikseen.  Kahden koiran kanssa ulkoileminen hihnoissa ei ole kivaa, kun kumpikaan ei osaa kulkea hihnassa. Meg ei siksi, koska joudutaan menemään hitaasti Wendyn takia ja lisäksi Wendystä on häiriötä Megin keskittymiskyvylle. Wendy nyt ei vaan osaa vielä kovin hyvin kulkea sitä vauhtia ja siellä kun haluan, vaan se menee vähän omia reittejään. Haluan pysähtyä aina, kun jompikumpi vetää ja odottaa katsekontaktia, jotta ne eivät oppisi vetämään ja sillä aikaa kun odotan toiselta katsekontaktia, toinen alkaa vetämään. Näin käydessä me seistään paikoillaan ja odotan vuorotellen koirilta katsekontaktia. Ei kiitos! Käyn mielummin erikseen lenkeillä, vaikka se viekin enemmän aikaa. 


Wendy ja Meg jäivät ensimmäistä kertaa koulupäivän ajaksi yksin maanantaina. Unohdin tietysti antaa Wendylle ruoan siinä kiireessä, kun laittelin alakertaa koirille kuntoon. No, onneksi meidän mummi (ja Noomi omistaja) asuu lähellämme. Mummi kävi ystävällisesti antamassa Wendylle ruoan ja samalla katsoi, että miten koirilla oli mennyt. Pelkäsin vähän, että Meg ei osaa käyttäytyä Wendyn kanssa nätisti koko päivää, kun ei pääse sitä pakoon yläkertaan tai ulos. Ajattelin kuitenkin kokeilla, koska koirilla on varmasti hauskempaa yhdessä kuin yksin. Varsinkin tällä viikolla, kun isä, E, T ja T ovat Espanjassa, koirat joutuvat olemaan pidempiä aikoja yksin kotona. Hyvin niillä on mennyt. Molemmat ovat olleet aivan kunnossa kotiin tultaessa. Tänään tosin odotti melkoinen yllätys, kun Meg oli hakenut kaapista muropaketin ja ne olivat yhdessä silponeet paketin ja syöneet sisällön. Olohuone oli murojen ja pahvinpalasten koristelema. Pitäisi varmaan laittaa kaikkiin kaappeihin lapsilukot (tällä hetkellä lukot ovat jääkaapissa ja roskiskaapissa), kun Meg tuntuu osaavan avata kaikki mahdolliset kaapit ja ovet. 



Sovin H:n kanssa, että he tulevat Sohvin kanssa meidän pihalle koulun jälkeen. Terrierit pääsivät vauhtiin ja vauhtia riitti. Hampaat välkkyivät molemmilla ja murinaa kuului myös. Pääsivät vähän kuluttamaan energiaansa. Kuvatkin onnistuivat paremmin kuin lauantaina ja sunnuntaina. Käytiin leikkien jälkeen vielä yhdessä lenkilläkin. Kiitos H, kun pääsit meille!


 
Ystävyksien hellä halihetki <3 :D



Minkähänlainen mahtaa olla Wendyn ilme, kun Sohvi näyttää tuolta :D 
Kuvia oli hauska katsella, kun niihin oli tallentunut niin paljon hauskoja ilmeitä ja asentoja. Satojen kuvien joukosta oli vaikea valita mitkä laittaa tänne ja mitkä ei. 


Mulla oli tänään tarkoitus harjoitella Wendyn kanssa pyöräkopassa oloa, mutta se unohtui. Ehkäpä sitten huomenna. Mulla oli yksi päivä koppa lattialla niin tuo meni heti nukkumaan sinne. Ainakin tykkäsi kopasta. Toivottavasti yhtä paljon myös vauhdissa. 

Rakastan tätä aurinkoista säätä, mikä on jatkunut jo muutaman päivän ajan. Aurinko antaa voimia opiskeluun ja muutenkin elämään. Aurinkoisessa säässä on myös huonot puolet: mä kuvaan liikaa! Innostunut nätistä säästä ja meen ulos kuvailemaan koiria, erityisesti Wendyä ja sitten mä tuskailen, kun en ehdi käydä kuvia läpi ja julkaista osaa täällä. No, mielummin näinpäin kuin toisinpäin. Ehkä tämäkin vähenee, kun kevään alkuinnostus hupenee. 




lauantai 22. maaliskuuta 2014

Aurinkoinen päivä

Lauantai oli mahtava päivä. Sää oli erinomainen. Heräsin aamulla auringon paisteeseen ja siitä oli ihanaa aloittaa päivä. Puolen päivän aikoihin H tuli Sohvin kanssa meille. Sohvin on myös russeli ja ikää Sohvilla on pari vuotta. Tapasin H:n lenkillä viime viikolla ja vaihdettiin puhelinnumeroita. Oli kiva saada koiraihminen lenkkikaveriksi ja Wendylle leikkikaveri. Wendy ja Sohvi leikkivät hyvin yhdessä. Oli ihana katsella niiden temmellystä. 




Kuvat ovat hieman epätarkkoja ja huonolaatuisia, mutta ei se mitään. Koittakaa kestää. En ollut aiemmin kuvannut leikkiviä koiria ulkona, joten asetukset olivat hieman hakusessa. Kyllä mä tässä vielä kehityn :)


Neidit leikkivät tunnin verran, jonka jälkeen lähdettiin käymään vielä H:n ja Sohvin kanssa yhdessä lenkillä. Wendy kulki hienosti hihnassa epäilyistäni huolimatta. Toisen koiran häiriö ei haitannut Wendyä. Luoksetulo ei ollut kovin varma vapaana ollessa ja sitä täytyy ruveta vahvistamaan paljon. Wendyä meinaa kiinnostaa enemmän hajut kuin kinkut. Saatiin me monta onnistunuttakin luoksetuloa, onneksi. 


Hauskaa, kun nuo ovat niin saman värisiä ja molemmat pilkullisia. Vähän kun Wendy vielä kasvaa niin tunnistettavuudesta voi tulla hankalaa. No, ehkä ei kuitenkaan. Rallia nuo juoksivat ja väillä kovaa ääntä pitäen pörisivät. Hauskaa taisi olla!


Lauantain yksityiskuviakin tuli napsittua, kun oli niin hyvä sää. Kuvat ovat niin keväisiä, kun aurinko paistaa. Nuo vähäiset lumetkin sulivat eilisen aikana. Ihanaa kevät tulee!



Teen huomenna postausta eilisestä ja tästä päivästä. Nyt en jaksa enään ruveta muokkailemaan kuvia sitä varten. 


Wendy viihtyy nyt ilmojen lämmettyä hyvin ulkona. Saattaa touhuta kaikenlaista Megin kanssa pihalla monta tuntia. Tarpeetkin sattuu useimmiten ulos. Sisälle tehdään yleensä vain öisin ja koulupäivisin. Ehkä tuosta tulee joskus sisäsiisti :)








keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Wendy ja Kirppu

Käytiin tänään leikkimässä Kirpun kanssa Hirvihaarassa. Sisarukset telmivät reilut kaksi tuntia, jonka jälkeen väsymystä alkoi näkymään molemmissa. Leikit sujuivat hyvin mennään varmasti joskus toisenkin kerran. Otin myös videota pentujen leikeistä, mutta sitä en osaa laittaa tänne. 





Pennut murisivät ja inisivät leikkiessään ja välillä hampaatkin vilkkuivat ihan kunnolla. Molemmat olivat välillä päällä ja alla eli leikit olivat tasavertaisia. 



Kirppu alistaa Wendyä. 


Voi, että pienten leikkejä oli kiva katsella! Kyllä oli hiljainen ilta, kun Wendy vain nukkui.
En kyllä yhtään ihmettele vaikka uni maistuu :)







torstai 27. helmikuuta 2014

Meg ja Wendy

Meg sietää Wendyä yllättävän hyvin. Pelkäsin koko loppu syksyn ja tammikuun, että miten Mgillä ja pennulla tulee menemään yhdessä. Pohdin mitä teen, jos Meg alkaa käyttäytyä pentua kohtaan agressiivisesti. Onneksi on mennyt hyvin. Meg komentaa Wendyä, jos on aihetta ja leikkii Wendyn kanssa, kun se itse haluaa. Meg antaa Wendyn juoda samasta vesikupista ja syödä samaa luuta. Olen ylpeä Megistä, kun se kestää Wendy repimisen ja roikkumisen. Minä en ainakaan jaksaisi sellaista. Toivon, että tulevaisuudessakin Wendy ja Meg tulevat hyvin toimeen ja, että ongelmia ei tulisi. On tietenkin mahdollista, että kun Wendy lähestyy täysikasvuisuutta sillä ja Megillä tulee riitoja. Täytyy toivoa, että Meg takuu alistaa sen niin hyvin, että Wendy ei edes yritä mitään korkeammalle pääsyä. Nyt jo olen huomannut miten Wendy alkaa murista Megille, kun sitä ärsyttää Megin välinpitämättömyys. Meg hämmentyy tällaisissa tilanteissa. Se ei ole tottunut, että pieni pentu murisee sille. 

Olen yrittänyt ottaa Wendytä ja Megistä nättiä yhteiskuvaa, mutta se ei ole vielä onnistunut. Wendy ei halua istua aivan Megin viereen, koska kuitenkin vähän pelkää Megiä ja kunnioittaa sitä. Wendy ei myöskään pysy kovin pitkään paikka-asennossa istuen. Ehkä sitten joskus myöhemmin. 

Tässä muutama kuva Megin ja Wendyn leikeistä:






Wendy työntää päätään koko ajan Megin suuhun ja nuolee Megiä huulilta. Wendy osoittaa tällä kunnioitusta. Se on hyvä merkki. Välillä kuitenkin tuntuu, että ei tiedä leikkii kaksikko vai yrittääkö Mg saada Wendyä pois luotaan. Näissä kuvissa ne milestäni kuitenkin leikki selvästi, koska Meg itse hakeutu tilanteeseen ja örisi pehmeästi.