Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sohvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sohvi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Monday

Kirjoitin tämän postauksen keskiviikkona, mutta se ei ollutkaan latautunut. Nyt siis tulee pikkaisen myöhässä.

Maanantai aamuna kävin tuttuun tapaan molempien koirien kanssa aamulenkit erikseen. Olen nykyisin aamuisin tunnista puoleentoista tuntiin koirien kanssa lenkillä ja sen lisäksi koulumatkaan menee parikymmentä minuuttia. En valita. Tykkään olla ulkona ja lenkkeilen koirien kanssa mielummin erikseen.  Kahden koiran kanssa ulkoileminen hihnoissa ei ole kivaa, kun kumpikaan ei osaa kulkea hihnassa. Meg ei siksi, koska joudutaan menemään hitaasti Wendyn takia ja lisäksi Wendystä on häiriötä Megin keskittymiskyvylle. Wendy nyt ei vaan osaa vielä kovin hyvin kulkea sitä vauhtia ja siellä kun haluan, vaan se menee vähän omia reittejään. Haluan pysähtyä aina, kun jompikumpi vetää ja odottaa katsekontaktia, jotta ne eivät oppisi vetämään ja sillä aikaa kun odotan toiselta katsekontaktia, toinen alkaa vetämään. Näin käydessä me seistään paikoillaan ja odotan vuorotellen koirilta katsekontaktia. Ei kiitos! Käyn mielummin erikseen lenkeillä, vaikka se viekin enemmän aikaa. 


Wendy ja Meg jäivät ensimmäistä kertaa koulupäivän ajaksi yksin maanantaina. Unohdin tietysti antaa Wendylle ruoan siinä kiireessä, kun laittelin alakertaa koirille kuntoon. No, onneksi meidän mummi (ja Noomi omistaja) asuu lähellämme. Mummi kävi ystävällisesti antamassa Wendylle ruoan ja samalla katsoi, että miten koirilla oli mennyt. Pelkäsin vähän, että Meg ei osaa käyttäytyä Wendyn kanssa nätisti koko päivää, kun ei pääse sitä pakoon yläkertaan tai ulos. Ajattelin kuitenkin kokeilla, koska koirilla on varmasti hauskempaa yhdessä kuin yksin. Varsinkin tällä viikolla, kun isä, E, T ja T ovat Espanjassa, koirat joutuvat olemaan pidempiä aikoja yksin kotona. Hyvin niillä on mennyt. Molemmat ovat olleet aivan kunnossa kotiin tultaessa. Tänään tosin odotti melkoinen yllätys, kun Meg oli hakenut kaapista muropaketin ja ne olivat yhdessä silponeet paketin ja syöneet sisällön. Olohuone oli murojen ja pahvinpalasten koristelema. Pitäisi varmaan laittaa kaikkiin kaappeihin lapsilukot (tällä hetkellä lukot ovat jääkaapissa ja roskiskaapissa), kun Meg tuntuu osaavan avata kaikki mahdolliset kaapit ja ovet. 



Sovin H:n kanssa, että he tulevat Sohvin kanssa meidän pihalle koulun jälkeen. Terrierit pääsivät vauhtiin ja vauhtia riitti. Hampaat välkkyivät molemmilla ja murinaa kuului myös. Pääsivät vähän kuluttamaan energiaansa. Kuvatkin onnistuivat paremmin kuin lauantaina ja sunnuntaina. Käytiin leikkien jälkeen vielä yhdessä lenkilläkin. Kiitos H, kun pääsit meille!


 
Ystävyksien hellä halihetki <3 :D



Minkähänlainen mahtaa olla Wendyn ilme, kun Sohvi näyttää tuolta :D 
Kuvia oli hauska katsella, kun niihin oli tallentunut niin paljon hauskoja ilmeitä ja asentoja. Satojen kuvien joukosta oli vaikea valita mitkä laittaa tänne ja mitkä ei. 


Mulla oli tänään tarkoitus harjoitella Wendyn kanssa pyöräkopassa oloa, mutta se unohtui. Ehkäpä sitten huomenna. Mulla oli yksi päivä koppa lattialla niin tuo meni heti nukkumaan sinne. Ainakin tykkäsi kopasta. Toivottavasti yhtä paljon myös vauhdissa. 

Rakastan tätä aurinkoista säätä, mikä on jatkunut jo muutaman päivän ajan. Aurinko antaa voimia opiskeluun ja muutenkin elämään. Aurinkoisessa säässä on myös huonot puolet: mä kuvaan liikaa! Innostunut nätistä säästä ja meen ulos kuvailemaan koiria, erityisesti Wendyä ja sitten mä tuskailen, kun en ehdi käydä kuvia läpi ja julkaista osaa täällä. No, mielummin näinpäin kuin toisinpäin. Ehkä tämäkin vähenee, kun kevään alkuinnostus hupenee. 




Koirakavereita

Sunnuntaiaamuna lähdin lenkille J:n ja Tiukun kanssa. Käytiin metsässä kävelyllä. Metsätie oli märkänä, mutta ilma oli ihana. Raikkaassa ja keväisessä ilmassa oli kiva lenkkeillä. Wendy kulki hienosti mukana ja tuli useimmiten kutsuessa luokse. Väillä hajut kiinnostivat enemmän. Täyttyisi etsiä joku extrahyvä herkku luoksetuloihin. Kinkut ja juustot alkavat jo menettää hohtonsa. Aluksi kinkku oli maailman parasta Wendyn mielestä ja se teki mitä vain saadakseen sitä. Nykyään se on sellainen perusherkku. Tämäkin on vain mun viitseliäisyydestä kiinni. Pitäisi vaan ostaa jotain lihapullia tai tehdä itse. Viikonloppuna tai nyt viikolla olisi tarkoitus kypsentää naudan(?) sydäntä Wendylle namipaloiksi. Saa nähdä miten kaun meidän talo lemuaa sen jälkeen ja tykkääkö Wendy edes niistä. 



Vähän tytöt pääsivät leikinkin makuun. Wendy ei tosin meinannut pysyä Tiukun vauhdeissa mukana ja tuntui, että Tiuku ihan tahalleen ärsytti Wendyä juoksemalla niin lujaa, että Wendyllä ei edes ollut toivoa pysyä mukana. 


Viiden jälkeen meille tuli M Stellan ja H Sohvin kanssa. Stella on vajaa puoli vuotias Cavalier kingcharlesinspanieli. Cavalieriksi tosin liian villi :) Stellan muutti käsitykseni spanieleista. Stellalla kun oli energiaa ihan muillekin jaettavaksi. En ollut aiemmin tavannut noin leikkisää ja villiä cavalieria. Stella tosin on vielä pentu. Sintti ja Della (meidän aikaisemmat koirat) ovat olleet huippu rauhallisia koiria ja eivät koskaan leikkineet toisten koirien kanssa. Molemmat ovat kylläkin tulleet aikuisina.



Koirilla riitti vauhtia. Stella ja Wendy tulivat hienosti toimeen. Alkuhaistelujen jälkeen ne leikkivät ja juoksivat kilpaa. Sohvikin oli välillä leikeissä mukana ja koirat vuorottelivat kenen kanssa leikkivät. Välillä Sohvi ja Stella, välillä Wendy ja Sohvi. Hyvin nuo leikkivät kolmistaankin. 




Voi kun kuvat ovat huonoja. Ulkona alkoi hämärtämään ja kuvat ovat siksi huonompia. Kolmea rallia juoksevaa koiraa oli myös hankalaa kuvata lyhyellä objektiivilla, kun ei koskaan ollut tarpeeksi lähellä.


Eilen tuli 15 viikkoa täyteen. Nyt mä olen 15 vuotta ja Wendy 15 viikkoa. Viikon päästä mä olen 16 vuotta ja Wendy 16 viikkoa. Hassua! Tässä hieno seisotuskuva Wendystä. Painoa on tällä hetkellä tasan neljä kiloa. Wendy painaa nyt saman verran kuin Meg (bordercollie) 8 viikkoisena. Tullessaan meille Wendy painoi 2 kg eli paino on tuplaantunut. On tuo kyllä jo hirmu iso. Vielä pari 1,5-2,5 kiloa lisää niin Wendy on täysikokoinen.

Tästä tulikin niin pitkä, että kirjoitan eilisestä erikseen. Miten minä kuvittelin, että saan samaan postaukseen lauantain, sunnuntain ja maanantain :)







 



lauantai 22. maaliskuuta 2014

Aurinkoinen päivä

Lauantai oli mahtava päivä. Sää oli erinomainen. Heräsin aamulla auringon paisteeseen ja siitä oli ihanaa aloittaa päivä. Puolen päivän aikoihin H tuli Sohvin kanssa meille. Sohvin on myös russeli ja ikää Sohvilla on pari vuotta. Tapasin H:n lenkillä viime viikolla ja vaihdettiin puhelinnumeroita. Oli kiva saada koiraihminen lenkkikaveriksi ja Wendylle leikkikaveri. Wendy ja Sohvi leikkivät hyvin yhdessä. Oli ihana katsella niiden temmellystä. 




Kuvat ovat hieman epätarkkoja ja huonolaatuisia, mutta ei se mitään. Koittakaa kestää. En ollut aiemmin kuvannut leikkiviä koiria ulkona, joten asetukset olivat hieman hakusessa. Kyllä mä tässä vielä kehityn :)


Neidit leikkivät tunnin verran, jonka jälkeen lähdettiin käymään vielä H:n ja Sohvin kanssa yhdessä lenkillä. Wendy kulki hienosti hihnassa epäilyistäni huolimatta. Toisen koiran häiriö ei haitannut Wendyä. Luoksetulo ei ollut kovin varma vapaana ollessa ja sitä täytyy ruveta vahvistamaan paljon. Wendyä meinaa kiinnostaa enemmän hajut kuin kinkut. Saatiin me monta onnistunuttakin luoksetuloa, onneksi. 


Hauskaa, kun nuo ovat niin saman värisiä ja molemmat pilkullisia. Vähän kun Wendy vielä kasvaa niin tunnistettavuudesta voi tulla hankalaa. No, ehkä ei kuitenkaan. Rallia nuo juoksivat ja väillä kovaa ääntä pitäen pörisivät. Hauskaa taisi olla!


Lauantain yksityiskuviakin tuli napsittua, kun oli niin hyvä sää. Kuvat ovat niin keväisiä, kun aurinko paistaa. Nuo vähäiset lumetkin sulivat eilisen aikana. Ihanaa kevät tulee!



Teen huomenna postausta eilisestä ja tästä päivästä. Nyt en jaksa enään ruveta muokkailemaan kuvia sitä varten. 


Wendy viihtyy nyt ilmojen lämmettyä hyvin ulkona. Saattaa touhuta kaikenlaista Megin kanssa pihalla monta tuntia. Tarpeetkin sattuu useimmiten ulos. Sisälle tehdään yleensä vain öisin ja koulupäivisin. Ehkä tuosta tulee joskus sisäsiisti :)