Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metsä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Metsässä

Varmaan otsikostakin voi päätellä, että postaus liittyy metsään. Käytiin siis J:n kanssa viikko sitten metsälenkillä koirien kanssa. Ilma oli kaunis ja koirilla ja meillä oli hauskaa yhdessä. Kuvailtiin J:n kanssa koiria ja nyt julkaisen kuvia täällä blogissa. 


Wendy kulki hienosti mukana pienistä jaloista huolimatta. Yllättävän kovaa se pääsee jo juoksemaan muiden perässä. Wendy jaksoi hyvin n. 5 kilsan lenkin. 


Vauhtia riitti. Oli ihana nähdä miten Wendy nautti vapaana olosta. Se juoksenteli,etsi käpyjä ja keppejä sekä nuuskutteli kuono maassa kiinni. 


Wendy ja Meg. 
Yhteiskuvan yritystä. Wendy ei tykkää istua paikoillaan varsinkaan kylmässä maassa ja Megin vieressä. Yhteiskuvat Megin kanssa ovat siksi haasteellisia. Ehkäpä se joskus sujuu paremmin.


 Tiuku ja Meg



Kuvissa näkyy minun itse tekemä koirankoulutusliivi. Tein sen viime syksynä ennen kuin vanhempani olivat antaneet minulle lupaa koiran hankintaa. Kovassa käytössä tuo on ollut. Pidän siitä kovasti. Voisin joskus esitellä sitä sitä teille tarkemminkin.


Mä ja mun rakkaat <3 teitä ilman en voisi elää <3

Wendy pysyy hyvin vapaana. Se ei juokse karkuun tai muuta. Se pysyy lähettyvillä ja tulee kutsusta luokse. Ainoona ongelmana on kiinniotto, kun metsätie loppuu ja asfalttitie alkaa. Minun on pakko ottaa koirat kiinni, mutta Wendy ei anna itseään kiinni. Olen tässä yli kuukauden ajan aina siepannut sen houkuttelemalla, mutta nyt se ei enään tehoa. Wendy on oppinut, että luokse ei kannat tulla, koska muuten joutuu kiinni. Ainoaksi ratkaisuksi tällä hetkellä keksin sen, että alan käyttämään vapaana ollessa liinaa. Wendy saisi silti olla vapaana, mutta se olisi helppo ottaa kiinni ilman jahtauksia. Megillä tätä ongelmaa ei ole koskaan ollut. Megille herkut ovat tärkeämpiä kuin vapaus. Wendyllä se on toisinpäin. Katsotaan nyt mihin suuntaan luoksetulo ja kiinniottaminen alkaa sujumaan liinan käytön myötä.

Olisi kiva tietää ketkä blogiani lukee, minkälaisia ihmisiä he ovat ja minkälaisia koiria he omistavat. Jos vaan pystyt, liity lukijaksi niin tiedän ketkä kaikki lukevat tätä blogia ja kommentoi tähän alle minkälainen koira sinulla on, minkä ikäinen olet ja miksi luet blogiani. Kiitos kaikille, jotka kertovat jotain itsestään! On kiva tietää ketkä blogiani lukevat :)

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Koirakavereita

Sunnuntaiaamuna lähdin lenkille J:n ja Tiukun kanssa. Käytiin metsässä kävelyllä. Metsätie oli märkänä, mutta ilma oli ihana. Raikkaassa ja keväisessä ilmassa oli kiva lenkkeillä. Wendy kulki hienosti mukana ja tuli useimmiten kutsuessa luokse. Väillä hajut kiinnostivat enemmän. Täyttyisi etsiä joku extrahyvä herkku luoksetuloihin. Kinkut ja juustot alkavat jo menettää hohtonsa. Aluksi kinkku oli maailman parasta Wendyn mielestä ja se teki mitä vain saadakseen sitä. Nykyään se on sellainen perusherkku. Tämäkin on vain mun viitseliäisyydestä kiinni. Pitäisi vaan ostaa jotain lihapullia tai tehdä itse. Viikonloppuna tai nyt viikolla olisi tarkoitus kypsentää naudan(?) sydäntä Wendylle namipaloiksi. Saa nähdä miten kaun meidän talo lemuaa sen jälkeen ja tykkääkö Wendy edes niistä. 



Vähän tytöt pääsivät leikinkin makuun. Wendy ei tosin meinannut pysyä Tiukun vauhdeissa mukana ja tuntui, että Tiuku ihan tahalleen ärsytti Wendyä juoksemalla niin lujaa, että Wendyllä ei edes ollut toivoa pysyä mukana. 


Viiden jälkeen meille tuli M Stellan ja H Sohvin kanssa. Stella on vajaa puoli vuotias Cavalier kingcharlesinspanieli. Cavalieriksi tosin liian villi :) Stellan muutti käsitykseni spanieleista. Stellalla kun oli energiaa ihan muillekin jaettavaksi. En ollut aiemmin tavannut noin leikkisää ja villiä cavalieria. Stella tosin on vielä pentu. Sintti ja Della (meidän aikaisemmat koirat) ovat olleet huippu rauhallisia koiria ja eivät koskaan leikkineet toisten koirien kanssa. Molemmat ovat kylläkin tulleet aikuisina.



Koirilla riitti vauhtia. Stella ja Wendy tulivat hienosti toimeen. Alkuhaistelujen jälkeen ne leikkivät ja juoksivat kilpaa. Sohvikin oli välillä leikeissä mukana ja koirat vuorottelivat kenen kanssa leikkivät. Välillä Sohvi ja Stella, välillä Wendy ja Sohvi. Hyvin nuo leikkivät kolmistaankin. 




Voi kun kuvat ovat huonoja. Ulkona alkoi hämärtämään ja kuvat ovat siksi huonompia. Kolmea rallia juoksevaa koiraa oli myös hankalaa kuvata lyhyellä objektiivilla, kun ei koskaan ollut tarpeeksi lähellä.


Eilen tuli 15 viikkoa täyteen. Nyt mä olen 15 vuotta ja Wendy 15 viikkoa. Viikon päästä mä olen 16 vuotta ja Wendy 16 viikkoa. Hassua! Tässä hieno seisotuskuva Wendystä. Painoa on tällä hetkellä tasan neljä kiloa. Wendy painaa nyt saman verran kuin Meg (bordercollie) 8 viikkoisena. Tullessaan meille Wendy painoi 2 kg eli paino on tuplaantunut. On tuo kyllä jo hirmu iso. Vielä pari 1,5-2,5 kiloa lisää niin Wendy on täysikokoinen.

Tästä tulikin niin pitkä, että kirjoitan eilisestä erikseen. Miten minä kuvittelin, että saan samaan postaukseen lauantain, sunnuntain ja maanantain :)







 



perjantai 7. maaliskuuta 2014

Aamulenkit ja pyörään kori

Nyt ollaan käyty kuutena aamuna lenkillä Wendyn kanssa. Pikku hiljaa alkaa Wendyllä kävelykin sujumaan. Alkuviikosta lenkit menivät houkutellessa herkuilla. Tänä aamuna Wendy kulki hienosti mukana ja palkkasin välillä hienosta kulkemisesta. Lenkit ovat vielä todella lyhyitä, mutta aikaa menee paljon. Meiltä on parisataa metriä lähimpään metsikköön ja ollaan siis käyty siellä. Wendy tykkää juoksennella vapaana ja hypellä kivillä ja kannoilla. Ihana nähdä miten se nauttii siitä. Kun hihnassa kulkeminen alkaa sujua hyvin, menemme kauempana oleviin metsiin kunnon lenkeille.


 Luoksetulo sujuu hyvin metsässäkin, mistä olen ylpeä. Välillä meinaa haju viedä voiton, mutta pian Wendy muistaa miten hyvän herkun saa tullessa luokse. Tänään oli ekaa kertaa villapaita ulkona päällä ja hyvin tuo tuntui tottuvat siihen, kun kulki aivan normaalisti ja kylmäkään ei tullut niin nopeasti. 





Tänään lähdin eri polkua pitkin kuin aiempina päivinä. Polku menee läheltä teollisuusrakennuksilta näyttäviltä metallihökkeliä. Ollaan monesti menty Megin kanssa tuota reittiä. Yhtäkkiä kuulin matalaa murinaa ja kaappasin Wendyn syliini. Onneksi tuo oli aivan vieressäni. Wendy alkoi murisemaan ja pian aidan takaa juoksi kaksi tanskandogin kokoista suden näköistä koiraa. Hui, että miten säikähdin. Huusin koirille jotain "uhkaavaa" ja Wendy murisi sylissäni niin pelottavasti. Koirat eivät onneksi lähteneet seuraamaan, kun käännyin takaisin päin ja lähdin kävelemään kohti kotia. Wendy oli loppu lenkin huolestunut ja säikähteli pieniä asioita. Ihan ymmärrettäväähän tuo. Wendy ei ollut aiemmin kohdannut vieraita koiria lenkillä niin olihan tuo varmasti järkytys. Toivottavasti ei jää kovin vahvasti mieleen. Ja en kyllä enään mene sitä polkua pitkin, ainakaan niin, että koira olisi vapaana.


Toivottavasti huomenna rauhallisempi lenkki. 
Wendyn "pentuvaljaat" alkavat jäädä pieneksi. Pitäisi käydä ostamassa uudet. En vain tiedä milloin pääsen seuraavan kerran mustiin ja mirriin. Tänään oli lenkillä kaulapanta, kun valjaat ovat niin tiukat, että Wendy ei meinaa suostua pukea niitä. 





Tilasin juuri netistä pyörän takkarille laitettavan korin koiralle. Katselin koreja jo ennen Wendy tuloa, mutta ajattelin, että ei ole järkeä ostaa vielä, kun pääsisi käyttämään vasta toukokuussa. No, kevät tulikin vähän aikaisemmin kuin yleensä ja päätin ostaa sen, jotta Wendy tottuisi siihen mahdollisimman nuorena. Syy siihen, että koen sen olevan tarpeellinen on se, että minulla ei ole autoa enkä osaa edes ajaa ja kuitenkin moniin paikkoihin joihin haluaisin Wendyn viedä on liian pitkä matka sille kävellä. Ajattelin, että pyörän kyydissä sen olisi kiva matkustaa pidempiä matkoja leikkikaverin luokse leikkimään tai metsään. Usein tulee sellainen tilanne, että äiti tai isä ei pysty kuljettamaan ja silloin pyöräkorille olisi käyttöä. Nyt tosin on vielä niin kylmä, että ei voida vielä pitkälle lähteä, mutta ainakin Wendy ehtii totutella koriin ennen kuin aletaan käyttämään sitä aktiivisesti. Kori on melko pieni, mutta se estää turhan liikkumisen matkan aikana. Tällainen tuli siis ostettua. Laitan lisää kuvia ja kerron kokemuksesta sitten, kun se on saapunut. 

Ei kyllä ollut hinnalla pilattu.