Megin kanssa metsässä

Minulla oli kamera lenkillä mukana viime viikolla. Mukana oli pidempi putki (80-200mm), jonka tarkennus on mennyt rikki ja siitä syystä täytyy itse tarkentaa käsin. Olen tottunut automaattiseen tarkennuksen ja käsin tarkennus on siksi ärsyttävää ja aikaa vievää. Ehkä mä joskus opin. Osa kuvista on tästä syystä vähän huonosti tarkentuneita.

Meidän lähellä on metsäautotie, jota käytetään paljon lenkkeilyyn. Meg pysyy vapaana hyvin ja tulee kutsusta luokse. Tulen käymään Wendyn kanssa myös samaisessa metsässä lenkillä heti kun luoksetulosta on tullut tarpeeksi vahva. Metsässä voi käydä joko noin 6 kilometrin tai 8-9 kilometrin lenkin tai vaihtoehtoisesti palata takaisin päin sopivassa kohtaa. Metsässä käy usein myös muita koiria, varsinkin viikonloppuisin. Meg on saanut kivoja koirakavereita metsästä ja jäämmekin usein leikkimään, jos tuttu sattuu tulemaan vastaan.

    

   

Meg rakastaa kaivamista ja kurssissa ojissa leikkimistä. Tästä syystä Meg on usein tämän näköinen lenkiltä tultaessa.

Mun tricolor :D

Lotosta Wendyksi

Meille tulee Lotto! Tämän päiväisessä eläinlääkärin tarkastuksessa todettiin, että pennut ovat terveitä ja Meppsin silmä jää todennäköisesti siniseksi. Koska sijoituskoiraksi N ei voi jättää virheellistä koiraa, meille tuleekin Meppsin sijaan Lotto. Ihanaa, kun nyt on varmaa kuka meille tulee niin tarvitse sitä enään miettiä. 

Rakas 4 viikkoa <3

Siskon kanssa leikkiessä.

Päädyin nimi mietinnöissä Wendyyn. Kaunis englantilainen naisen nimi sopii Meg-nimeen, joka on myös englantilainen. Nimi sanotaan "Vendi". Olisin periaatteessa voinut pitää nimen ihan vain Vendinä, mutta halusin nimestä kauniimman näköisen. Nimen w ja y eivät kuitenkaan vaikuta lausuttavuuteen niin päädyin pitämään ne. Pidän nimestä, se kattaa kriteerini ja nimellä on nimipäivä koirien nimipäiväkalenterissa. Voi sitten viettää koirankin nimipäivää.

"Laitaksä meille safkaa, vai?"

"Mua vähä ujostuttaa."

Tänään oli ravitsemusneuvonta. Varasin siis Hurtilta ja huumorilta neuvonnan raakaruokintaa varten. Suski tekee pennulle ruokintasuunnitelman ja uusii määriä pennun kasvaessa. Minun ei sitten itse tarvitse stressata siitä saako pentu ruoasta kaikki mitä se tarvitsisi. Neuvonta suunnitelmineen maksoi 40 euroa, mikä mielestäni ei ole kovin paljon siihen nähden miten paljon se helpottaa ruokintaa. Voin olla varma, että pentuni saa oikeanlaista ravintoa. 

Murrrrrrrr...

Untenmailla<3

24 yötä pennun hakupäivään. Pitäisikö ottaa käyttöön joulukalenteri niin jaksaisi ehkä paremmin odottaa? :D 3 viikkoa ja 3 päivää menee nopeasti ja kohta meillä on hirmu rakas ja odotettu pentu täällä kotona. Viimeisillä viikoilla aion lukea koirankoulutuskirjoja, tehdä pennulle leluja ja valmistella kotia pennulle sopivaksi. 

Mumsmums...

5 viikkoiset pentulit

Olin siskoni kanssa viikonloppuna hoitamassa pentuja, kun N ja A olivat yön poissa. Kehitystä oli tapahtunut muutamassa päivässä. Liikkuminen oli sukkelampaa ja pennut leikkivät todella paljon. Pennut saivat olla vapaana kodinhoitohuoneessa. Ne söivät maidon lisäksi kuivaruokaa turvotettuna. Punnitsin pienet sunnuntaina. Painoa oli 1140 grammasta 1330 grammaan. Kosto ja Mepps olivat pienimpiä. Kuvasin viikonloppuna paljon. Kuviakin tuli lähemmäs 800. Tuosta kylläkin neljäsosa oli tärähtäneitä tai muuten huonoja kuvia. 

Haemme joko Meppsin tai Loton 7.2. Huomenna on pentujen eläinlääkärin tarkastus ja selviää onko Meppsillä tai Lotolla sairauksia. Meppsin silmä on vieläkin sininen. Jos silmän väri ei muutu ruskeaksi ennen luovutusta, meille tulee Lotto. Eli jännityksessä eletään loppuun asti. Minulle ei ole väliä kumman saan. Eihän pennuissa ole juurikaan muuta eroa kuin ulkonäkö.

Äitin viekussa<3

Lotto<3

Ruoka maistuu.

Mepps ja Nils Master

Voi pientä <3

Noomi

Ruokailemassa.

Mepps vastaan Nils Master

Pieni hörökorva<3

Lotto<3

Pikku prinsessa

Lotto tarkkaavaisena.

Tokaa kertaa ulkona.

Lunta ihmetellen.

Koko poppoo<3

"Älä jaksa enää kuvata! Mua väsyttää!"

"Hei kaveri, leikitääks?"

Mepps pieni luolakoira äidin kuljetuskopassa.

Pentujen elämää neliviikoisena

Kävimme maanantaina kyläilemässä N:n ja A:n luona. Pennut olivat kehittyneet kovasti kahden viikon aikana. Ne osasivat kävellä, leikkiä, pöristä ja haukkua. Pötkylät olivat kasvaneet pieniksi koiriksi. Postaus on tällä kertaa kuva painotteinen sillä otin lähemmäs 400 kuvaa päivän aikana ja niistä oli hieman hankalaa valita parhaimpia. Varoitan ylisöpöistä nappisilmistä!

"Hei kaveri, leikitääks?"

Rakas pieni... <3

Mepps siskoni sylissä

"Vitsit mua väsyttää"

Äiti hoitaa.

Kuvassa taitaa olla Nils Master. En ole aivan varma.

Mepps osaa pissata jo sanomalehdille.

Mepps vastaan Bomber

Ruoka maistuu Kostolle.

Lotto pieni <3

Mä niin rakastan sua<3

"Hei, mäki haluun sinne!"

"Äitii, mulla on vielä nälkä!"

Tein pennuille lelun kotona. Mepps innostui heti.

Veljen vieressä nautiskellessa.

 

Ei varmaan jäänyt epäselväksi kuka pennuista muuttaa meille :) Näillä näkymin siis Mepps on tulossa meille. Jos pennulla ilmenee jokin sairaus tai muu este sijoittamiselle niin meille tulee Lotto. Voi, että mä rakastan tota nappisilmää. En jaksa odottaa, että saan sen kotiin.

Matka tähän päivään asti

Koiran hankkiminen ei ole minulle mikään harkitsematon tai lyhyessä ajassa päätetty asia. Oma koira on ollut melkein aina haaveena.

Perheen yhteinen koira Sintti tuli meille keväällä 2007 ja äitin koira Meg tuli meille 2009. Meg on ollut aina minulle todella tärkeä ja olen käynyt Megin kanssa erilaisilla kursseilla ja kouluttanut paljon muutenkin. Moni onkin kysynyt, että eikö Meg riitä tai, että mitä vikaa Megissä on? Ei Megissä mitään vikaa ole. Haluan oman koiran, jonka voin itse kasvattaa niin kuin haluan ja jonka saan mukaan, kun muutan pois kotoa.  Lisäksi haluan sitä vastuuta, jota koiran omistaminen tuo. Megiä olen kouluttanut pääasiassa sen ollessa aikuinen. Odotan siksi myös sitä, että pääsen kouluttamaan pentua alusta alkaen. Eivät kaikki ymmärrä unelmaani. Koirahaaveen ymmärtää vain koiraihminen.

Mistä kaikki alkoi? Miten olen nyt tässä, odottamassa hetkeä, kun saan pentuni meille kotiin. Kutosen jälkeen kesällä ja seiskan syksyllä suunnittelin ja laskin, että saan koiraan tarvittavat rahat kasaan kahdessa vuodessa, jos en käytä rahaa juuri muuhun. Motivaatio lopahti, kun tajusin miten pitkä aika kaksi vuotta on. En jaksanut vain säästää, kun en ollut edes varma, että saanko koiraa sittenkään.
Halusimme siskoni kanssa kuitenkin jonkun eläimen, jota saisi hoitaa. Koko syksyn suunnittelimme kanin hankintaa. Luimme kirjoja ja laskimme menoja. Marraskuussa äiti sitten totesi, että ei meille kania tule. Äiti sanoi, että voisi harkita pienjyrsijän ottoa mielummin. Maaliskuussa meille muutti Lumo-hamsteri. Lumo on meillä vieläkin. Se täyttää helmikuussa kaksi vuotta.

Viime keväänä alkoi koirakuume uudemman kerran. Etsin siskoni kanssa yhteistä sekarotuista pentua netistä. Sopivaa yhdistelmää ei löytynyt. Lisäksi tajusin miten paljon riitaa pennusta voisi syntyä. Ongelmaksi voisi koitua myös se, kun muutan tulevaisuudessa pois kotoa. Kummalle koira kuuluisi silloin?
Kuukauden tai pari elin ilman koiran haaveilua. Heinäkuussa aloin etsimään uudelleen koiraa. Apulasta löytyi muutamia kiinnostavia pentuja, mutta useimmiten pentu oli liian isokokoinen, liian kallis, liian kaukana tai rotuyhdistelmä ei ollut hyvä. Sekarotuinen oli silloin ainoana vaihtoehtona, koska minulla ei olisi ollut varaa puhdasrotuiseen. Etsin myös shetlanninlammaskoirien, laivakoirien ja jackrusselien kasvattajia. Erityisesti sellaisia, jossa olisi syntyviä pentuja keväälle 2014 ja sellaista pentuetta, josta haluttaisiin sijoittaa narttu. Sopivan löytäminen oli hankalaa.

Kerroin mummilleni koirahaaveistani ja mummi muistutteli, että Noomilla alkaa kohta juoksuaika ja N aikoo teettää Noomilla pennut. Silmissä syttyi toivon kipinä. Ajattelin, että olisi niin hienoa saada Noomin pentu. Rotu olisi sopiva minulle, kasvattaja olisi tuttu, emän tuntisin, voisin seurata pentujen kehitystä alusta alkaen ja kun kuulin, että N haluaisi sijoittaa nartun, olin aivan varma, että tämä on se mitä haluan. Esteeksi muodostui äiti, isä ja pelko siitä, että Meg ei tulisi toimeen pennun kanssa.

Koko syksyn haaveilin, suunnittelin, mietin, pohdin ja odotin. Noomilla alkoivat juoksut ja se oli Taavin luona viikon. Odotin tiineyden merkkejä ja pelkäsin, että Noomi ei tulisikaan tiineeksi. Kun merkit alkoivat olla selvät, päätin soittaa N:lle ja varata pennun. Sitä ennen lopullinen suostumus vanhemmilta oli saatava. Kysyin lupaa varata pentu ja juttelimme asiasta monta tuntia. Isä kyseli, minä vastailin ja perustelin. Vastaus kysymykseeni oli kieltävä. En saanut lupaa pennun varaamiseen, vaikka olin ollut niin varma, että lupa tulisi. Itkin koko illan ja olin varma, että koko elämäni on nyt pilalla. Suunnittelin lopettavani musiikkiharrastuksen ja aloittavani Noomin kanssa agilityn. Totuin illan aikana ajatukseen ja päätin, että ostan pennun lukion jälkeen, kun muutan pois kotoa. Illalla myöhään isä tuli huoneeseeni ja ajatteli, että hän tuli naureskelemaan vahvaa reaktiotani kieltämiseen. Hän olikin aivan toisella asialla. Isä suostui koiran hankintaan. Aluksi en sitä ymmärtänyt. Miten voi ensin olla suostumatta ja sitten yhtäkkiä suostua. Kun viimein tajusin mihin isä oli suostunut, olin niin onnellinen ja kiitollinen.

Tämän jälkeen olen uskaltanut kertoa, että olen ottamassa koiraa ja suunnitella asiaa enemmän. 9.12 aamuna Noomi synnytti kaksi narttua ja kolme urosta ja minä olin onnellisempi kuin aikoihin.

Tässä sitä nyt ollaan. Pentu saapuu meille reilu neljän viikon päästä. Olen valmistautunut henkisesti ja odottanut pentua yli puoli vuotta. En ymmärrä miten joku voi tehdä nopeita päätöksiä. Tämä oli minulle sopiva aika käsitellä asiaa.

Pohdintaa ajan käytöstä ja tästä keväästä

Elämäni tulee muuttumaan aikalailla, kun taloon muuttaa pieni pentu, joka tarvitsee kasvatusta ja huolenpitoa. Pentu tulee olemaan minun vastuullani eikä muut osallistu sen kasvatukseen ja huolehtimiseen juurikaan. En vielä tiedä tarkkaan miltä kaikilta osin elämäni muuttuu, mutta se nähdään sitten, kun pentu on tullut.

Olen nyt ysillä ja meneillään on peruskoulun viimeinen kevät. Haluan siis panostaa kouluun samalla tavalla kuin ennenkin. Koulussa ja matkoilla olen arkisin noin 8-15 ja koulutehtäviin ja kokeisiin lukuun menee jonkin verran aikaa viikottain. Viikossa kouluun menee aikaa 40-45 tuntia.

Minulla on myös harrastuksia. Käyn viikottain viulutunneilla, orkerissa ja musiikinteorian tunneilla. Olen harrastanut viulun soittoa kohta seitsemän vuotta enkä tahdo lopettaa harrastusta koiran vuoksi. Minulle riittäisi viulutunnit viikottain ilman teoriaa ja orkesteria, mutta musiikkiopiston opintoihin kuuluvat myös teoria ja orkesteri niin en voi lopettaa pelkästään niitä. Olen musiikkiopistolla viikottain reilut kolme tuntia. Harjoittelen soittoläksyjä kotona kaksi-kolme tuntia viikossa. Lisäksi matkoihin menee noin tunti. Eli yhteensä viuluharrastukseen menee viikossa aikaa suunnilleen seitsemän tuntia. Eli yhden koulupäivän verran. Olen myös mukana seurakunnan kerhonohjaajissa eli pidän ala-astelaisille viikottain kokkikerhoa. Siihen menee aikaa viikottain noin kaksi ja puoli tuntia. Käyn myös juoksemassa muutaman kerran viikossa. Harrastuksiin menee viikossa 10-12 tuntia.

Lisäksi aikaa menee moneen muuhunkin, mutta niitä en rupea käymään läpi. Halusin vain selventää ajan käyttöäni. Viikossa on 168 tuntia, josta nukkumiseen menee noin 60 tuntia. Eli jäljelle jää 108 tuntia. Kouluun menee noin 40% ajasta ja noin 10% menee harrastuksiin. Loput 50% menee kaikkeen "turhaan". Esimerkiksi löhöämiseen, kirjojen lukuun, syömiseen, blogien lukuun, netissä surffailuun. Hauskaa tämä ajan käytön pohtiminen.

Tänä keväänä aion vähentää kännykällä oloa ja turhaa löhöilyä ja käyttää sen ajan pennun kanssa touhuamiseen ja sen kouluttamiseen. Tottakai ihminen vaatii myös lepoa. En aio touhottaa aamusta iltaan ja sitten jossain vaiheessa tajuta, että pää hajoaa käsiin. Mietityttää, että miten tämä käytännössä sujuu. Ja jos ei suju niin täytyy miettiä uudelleen.

Odotan valtavasti pennun tuloa. Tuntuu, että olen odottanut niin kauan, että en jaksa odottaa enää sekuntiakaan. Odotan koulutusta ja kasvatusta, pennun tempauksia, kasvun ja kehityksen seuraamista, pennun kuvaamista, kaikkea pentuun liittyvää, niitä on vaikea pukea sanoiksi. Tuntuu, että olen rakastanut sitä pientä jo niin kauan, että on jo aika päästä oikeasti tutustumaan siihen ja rakastamaan sitä vielä enemmän. Mitenköhän pystyn käymään koulussa, kun elän vain jossain huumassa, samassa kuplassa pennun kanssa. En varmaan pysty keskittymään, kun näen mielessäni pienen kuvia ja odotan, että pääsen kotiin. Keskittyminen on joutunut jo joulukuussa koetukselle. Onkohan tämä normaalia? :D

Huomenna tai oikeastaan tänään näen pennut kolmannen kerran ja muuta en osaa sanoa kun, että odotan ihan hirveästi.