Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mepps. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mepps. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. tammikuuta 2014

5 viikkoiset pentulit

Olin siskoni kanssa viikonloppuna hoitamassa pentuja, kun N ja A olivat yön poissa. Kehitystä oli tapahtunut muutamassa päivässä. Liikkuminen oli sukkelampaa ja pennut leikkivät todella paljon. Pennut saivat olla vapaana kodinhoitohuoneessa. Ne söivät maidon lisäksi kuivaruokaa turvotettuna. Punnitsin pienet sunnuntaina. Painoa oli 1140 grammasta 1330 grammaan. Kosto ja Mepps olivat pienimpiä. Kuvasin viikonloppuna paljon. Kuviakin tuli lähemmäs 800. Tuosta kylläkin neljäsosa oli tärähtäneitä tai muuten huonoja kuvia. 

Haemme joko Meppsin tai Loton 7.2. Huomenna on pentujen eläinlääkärin tarkastus ja selviää onko Meppsillä tai Lotolla sairauksia. Meppsin silmä on vieläkin sininen. Jos silmän väri ei muutu ruskeaksi ennen luovutusta, meille tulee Lotto. Eli jännityksessä eletään loppuun asti. Minulle ei ole väliä kumman saan. Eihän pennuissa ole juurikaan muuta eroa kuin ulkonäkö.


Äitin viekussa<3


Lotto<3


Ruoka maistuu.


Mepps ja Nils Master


Voi pientä <3


Noomi


Ruokailemassa.


Mepps vastaan Nils Master


Pieni hörökorva<3


Lotto<3


Pikku prinsessa


Lotto tarkkaavaisena.








Tokaa kertaa ulkona.


Lunta ihmetellen.


Koko poppoo<3


"Älä jaksa enää kuvata! Mua väsyttää!"


"Hei kaveri, leikitääks?"


Mepps pieni luolakoira äidin kuljetuskopassa.












tiistai 7. tammikuuta 2014

Pentujen elämää neliviikoisena


Kävimme maanantaina kyläilemässä N:n ja A:n luona. Pennut olivat kehittyneet kovasti kahden viikon aikana. Ne osasivat kävellä, leikkiä, pöristä ja haukkua. Pötkylät olivat kasvaneet pieniksi koiriksi. Postaus on tällä kertaa kuva painotteinen sillä otin lähemmäs 400 kuvaa päivän aikana ja niistä oli hieman hankalaa valita parhaimpia. Varoitan ylisöpöistä nappisilmistä!


"Hei kaveri, leikitääks?"


Rakas pieni... <3


Mepps siskoni sylissä



"Vitsit mua väsyttää"


Äiti hoitaa.
Kuvassa taitaa olla Nils Master. En ole aivan varma.


Mepps osaa pissata jo sanomalehdille.


Mepps vastaan Bomber



Ruoka maistuu Kostolle.


Lotto pieni <3




Mä niin rakastan sua<3



"Hei, mäki haluun sinne!"


"Äitii, mulla on vielä nälkä!"



Tein pennuille lelun kotona. Mepps innostui heti.


Veljen vieressä nautiskellessa.

 

Ei varmaan jäänyt epäselväksi kuka pennuista muuttaa meille :) Näillä näkymin siis Mepps on tulossa meille. Jos pennulla ilmenee jokin sairaus tai muu este sijoittamiselle niin meille tulee Lotto. Voi, että mä rakastan tota nappisilmää. En jaksa odottaa, että saan sen kotiin.






















keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Mikä nimeksi?

Olen tässä mietiskellyt, että minkä laitan pennulle nimeksi. Nimelle on kriteereitä: kaksitavuinen, helppo sanoa, ei sekoitu perheen jäsenten nimiin helposti, ei ole kenenkään tutun nimi, ei mielellään ihmisten nimi eikä nimi saa olla kovin yleinen. Olisi hauskaa, jos nimellä olisi nimipäivä ja vielä hauskempaa olisi, jos nimipäivä olisi jotenkin erityinen (esim. pennun syntymäpäivä, päivä jolloin tapasimme ensimmäisen kerran tai päivä jolloin pentu muuttaa meille). Näille päiville merkityt nimet eivät kuitenkaan miellytä. En tiennytkään, että oikean nimen löytäminen on näin vaikeaa.

Monelle voi herätä kysymys, että miksi en pidä pennun virallista nimeä. Tyttö pentujen nimet ovat siis Lotto ja Mepps. Ei kummassakaan nimessä vikaa ole. Lotto-nimeä en halua pitää, koska siitä tulee liikaa mieleen lottoaminen, lottovoitot ja raha. Nimi sinällään on hauska. Pentuhan on tavallaan lottovoitto. Jotain todella arvokasta ja tärkeää. En silti halua ajatella koiran arvoa rahalla. Lotto on ilman tarkoitustaan kaunis nimi, mutta tarkoitus pilaa sen. En halua, että kenellekkään tulee koirani nimestä mieleen raha ja vanhat ukot, jotka ovat koko elämänsä odottaneet miljoonavoittoa omalle kohdalleen. Mepps-nimi on liian lähellä Meg-nimeä. Meg on meidän toinen koira. Koirien nimet menisivät liian helposti sekaisin. Mee-eg, Mee-eps tai Megii, Meppsii. Kuullostaa melko samalta,  ainakin koiran korvassa.

Mitä jos nyt valitsen jonkun nimen ja ensi keväänä löydän vielä paremman. Ei nimeä voi sitten enää vaihtaa. Toisaalta nimeä ei sitten enää mieti. Nimen kuullessa ajattelee vain nimen omistajaa. Ruma nimikin muuttuu kauniiksi ja ihanaksi jos sen omistaja on sellainen.

Nimen on pakko olla keksitty ennen kuin pentu muuttaa meille. Enään viisi viikkoa aikaa. Onko se paljon vai vähän?

Pennut 2 viikkoa

Käytiin sunnuntaina katsomassa pentuja. Pennut olivat kasvaneet viikossa paljon. Meppsillä ja Lotolla silmät olivat auenneet. Muilla pennuilla olivat vielä kiinni. Kuonon punaisuus oli hävinnyt lähes kokonaan ja painoa oli tullut lisää 200 grammaa. Pennut olivat tottuneet käsittelyyn ja sylissä olemiseen. Oli niin ihanaa pitää pientä nukkuvaa pentua sylissä. Olisin voinut istua lattialla monta tuntia vain silitellään pehmoista turkkia. 










lauantai 21. joulukuuta 2013

Terveisiä pentulaatikosta

Tapasin viikko sitten ensimmäistä kertaa pentuni. Pennut olivat silloin viiden päivän ikäisiä. Laatikosta kuului vain pientä ininää ja pennut möngersivät toisistaan lämpöä hakien. Olin aivan myyty. En ollut aiemmin nähnyt niin pieniä koiranpentuja. Lystin pennut taisivat olla kuusi viikkoisia, kun näin ne ensimmäistä kertaa. Lysti on kasvattajan toinen koira. Olisin voinut ihailla pentulaatikon tohinaa monta tuntia. Ne ovat niin ihmeellisiä olentoja. Eivät näe, eivätkä kuule, mutta silti osaavat kulkea oikeaan suuntaan. Haju- ja tuntoaistien avulla pääsee pitkälle.
Kuvasin pentuja useamman tunnin ja kuviakin tuli ihan mukavasti. 
Tässä muutamia otoksia:


Mepps ja Noomi

Lotto ja Mepps

Lotto ja Mepps


Pennut syntyivät 9.12 maanantai-aamuna. Pentueeseen kuuluu kaksi narttua ja kolme urosta. Nartut ovat nimeltään Lotto ja Mepps ja urokset Nils Master, Bomber ja Kosto. Synnytys sujui hyvin ja pennut syntyivät hyvinvointisina ja terveinä. 
Pentuni tulee olemaan joko Mepps tai Lotto. Pennusta tulee sijoituskoira eli se käy kasvattajan luona tekemässä yhdet pennut, jonka jälkeen saan koiran omaksi.En siis vielä tiedä kumman saan. Pentujen kasvaessa rakenteesta, luonteesta ja ulkonäöstä yritetään saada selvillle kumpi olisi parempi sijoitettavaksi. Kasvattaja on äidin sisko.Tämä mahdollistaa sen, että voin käydä katsomassa pentuja useasti ja seurata kehitystä paremmin. 
Pentujen äiti asuu mummini luona kilometrin päässä. Noomi on kasvattajalla väliaikaisesti pentujen takia ja muuttaa takaisin mummilaan, kun pennut luovutetaan.Touhuan Noomin kanssa viikottain lenkkeilyn ja koulutuksen parissa. Kerron Noomista lisää myöhemmin.

Hindhill`s Naomi

Noomi kaksi päivää ennen synnytystä. 

Pennut ovat luovutusikäisiä tammikuun lopussa. Toivon, että pentuni saa olla kasvattajalla yli kahdeksan viikon ikäiseksi ettei minun tarvitsisi olla niin kauaa pois koulusta. Jos tämä onnistuu, haemme pennun 7. tai 8.2. Jään siis kotiin pennun kanssa kahdeksi viikoksi joista toinen on hiihtolomaviikko.
Pennut ovat nyt 12 päivän ikäisiä. Meppsillä silmätkin ovat jo auenneet. Muilla pennuilla silmät ovat vielä kiinni tai vähän raollaan. Huomenna lähden katsomaan pentuja ja Noomia mummini kanssa. Vähän sekavaa tekstiä, mutta ehkä tämä tästä :)