Matka tähän päivään asti

Koiran hankkiminen ei ole minulle mikään harkitsematon tai lyhyessä ajassa päätetty asia. Oma koira on ollut melkein aina haaveena.

Perheen yhteinen koira Sintti tuli meille keväällä 2007 ja äitin koira Meg tuli meille 2009. Meg on ollut aina minulle todella tärkeä ja olen käynyt Megin kanssa erilaisilla kursseilla ja kouluttanut paljon muutenkin. Moni onkin kysynyt, että eikö Meg riitä tai, että mitä vikaa Megissä on? Ei Megissä mitään vikaa ole. Haluan oman koiran, jonka voin itse kasvattaa niin kuin haluan ja jonka saan mukaan, kun muutan pois kotoa.  Lisäksi haluan sitä vastuuta, jota koiran omistaminen tuo. Megiä olen kouluttanut pääasiassa sen ollessa aikuinen. Odotan siksi myös sitä, että pääsen kouluttamaan pentua alusta alkaen. Eivät kaikki ymmärrä unelmaani. Koirahaaveen ymmärtää vain koiraihminen.

Mistä kaikki alkoi? Miten olen nyt tässä, odottamassa hetkeä, kun saan pentuni meille kotiin. Kutosen jälkeen kesällä ja seiskan syksyllä suunnittelin ja laskin, että saan koiraan tarvittavat rahat kasaan kahdessa vuodessa, jos en käytä rahaa juuri muuhun. Motivaatio lopahti, kun tajusin miten pitkä aika kaksi vuotta on. En jaksanut vain säästää, kun en ollut edes varma, että saanko koiraa sittenkään.
Halusimme siskoni kanssa kuitenkin jonkun eläimen, jota saisi hoitaa. Koko syksyn suunnittelimme kanin hankintaa. Luimme kirjoja ja laskimme menoja. Marraskuussa äiti sitten totesi, että ei meille kania tule. Äiti sanoi, että voisi harkita pienjyrsijän ottoa mielummin. Maaliskuussa meille muutti Lumo-hamsteri. Lumo on meillä vieläkin. Se täyttää helmikuussa kaksi vuotta.

Viime keväänä alkoi koirakuume uudemman kerran. Etsin siskoni kanssa yhteistä sekarotuista pentua netistä. Sopivaa yhdistelmää ei löytynyt. Lisäksi tajusin miten paljon riitaa pennusta voisi syntyä. Ongelmaksi voisi koitua myös se, kun muutan tulevaisuudessa pois kotoa. Kummalle koira kuuluisi silloin?
Kuukauden tai pari elin ilman koiran haaveilua. Heinäkuussa aloin etsimään uudelleen koiraa. Apulasta löytyi muutamia kiinnostavia pentuja, mutta useimmiten pentu oli liian isokokoinen, liian kallis, liian kaukana tai rotuyhdistelmä ei ollut hyvä. Sekarotuinen oli silloin ainoana vaihtoehtona, koska minulla ei olisi ollut varaa puhdasrotuiseen. Etsin myös shetlanninlammaskoirien, laivakoirien ja jackrusselien kasvattajia. Erityisesti sellaisia, jossa olisi syntyviä pentuja keväälle 2014 ja sellaista pentuetta, josta haluttaisiin sijoittaa narttu. Sopivan löytäminen oli hankalaa.

Kerroin mummilleni koirahaaveistani ja mummi muistutteli, että Noomilla alkaa kohta juoksuaika ja N aikoo teettää Noomilla pennut. Silmissä syttyi toivon kipinä. Ajattelin, että olisi niin hienoa saada Noomin pentu. Rotu olisi sopiva minulle, kasvattaja olisi tuttu, emän tuntisin, voisin seurata pentujen kehitystä alusta alkaen ja kun kuulin, että N haluaisi sijoittaa nartun, olin aivan varma, että tämä on se mitä haluan. Esteeksi muodostui äiti, isä ja pelko siitä, että Meg ei tulisi toimeen pennun kanssa.

Koko syksyn haaveilin, suunnittelin, mietin, pohdin ja odotin. Noomilla alkoivat juoksut ja se oli Taavin luona viikon. Odotin tiineyden merkkejä ja pelkäsin, että Noomi ei tulisikaan tiineeksi. Kun merkit alkoivat olla selvät, päätin soittaa N:lle ja varata pennun. Sitä ennen lopullinen suostumus vanhemmilta oli saatava. Kysyin lupaa varata pentu ja juttelimme asiasta monta tuntia. Isä kyseli, minä vastailin ja perustelin. Vastaus kysymykseeni oli kieltävä. En saanut lupaa pennun varaamiseen, vaikka olin ollut niin varma, että lupa tulisi. Itkin koko illan ja olin varma, että koko elämäni on nyt pilalla. Suunnittelin lopettavani musiikkiharrastuksen ja aloittavani Noomin kanssa agilityn. Totuin illan aikana ajatukseen ja päätin, että ostan pennun lukion jälkeen, kun muutan pois kotoa. Illalla myöhään isä tuli huoneeseeni ja ajatteli, että hän tuli naureskelemaan vahvaa reaktiotani kieltämiseen. Hän olikin aivan toisella asialla. Isä suostui koiran hankintaan. Aluksi en sitä ymmärtänyt. Miten voi ensin olla suostumatta ja sitten yhtäkkiä suostua. Kun viimein tajusin mihin isä oli suostunut, olin niin onnellinen ja kiitollinen.

Tämän jälkeen olen uskaltanut kertoa, että olen ottamassa koiraa ja suunnitella asiaa enemmän. 9.12 aamuna Noomi synnytti kaksi narttua ja kolme urosta ja minä olin onnellisempi kuin aikoihin.

Tässä sitä nyt ollaan. Pentu saapuu meille reilu neljän viikon päästä. Olen valmistautunut henkisesti ja odottanut pentua yli puoli vuotta. En ymmärrä miten joku voi tehdä nopeita päätöksiä. Tämä oli minulle sopiva aika käsitellä asiaa.