maanantai 23. helmikuuta 2015

Joululahjoja

Tiedän. Olen jälleen myöhässä. Ajattelin kuitenkin esitellä muutamia minun ja Wendyn joululahjoja.


Tässä kaikki Wendylle ostamani lahjat. 


Pörröinen ja vinkuva koiralelu. Wendyn suosikkilelu tällä hetkellä. Se rakastaa riuhtoa ja heitellä sitä. 


Kaksi nahkaluuta. Härkäburrito ja hirvipuruluu. Härkäburrito maistui Wendylle paremmin. Nahka oli pehmeämpää ja sisällä oleva kuivaherkku houkutteli Wendyä. 


Kaksi aktivointilelua. Busy Buddy Twist'n Treat ja Kong Genius Leo. Molemmat loistavia leluja aktivointiin ja tylsyyden hetkiin. 


Sirodesignin Jackrussellin terrieri- koirakoru
Niin kaunis ja minulle tärkeä.
Kun tämä koru on ylläni, minulla on Wendy mukana kaulassani. 



Wendy <3

Ostitteko te koirillenne joululahjoja? Entä saitteko te koira-aiheisia lahjoja?


maanantai 2. helmikuuta 2015

Uudenvuoden aatto ja viikonloppu Vierumäellä

Joo olen kenties vähän myöhässä... Mikäs tässä kuukauden jälkeen olen ruveta pohtimaan uudenvuoden aattoa. 

Haluan sen verran sanoa uudenvuoden aatosta, että en olisi uskonut, että Wendy suhtautuu raketteihin ja paukkeeseen niin rauhallisesti. Vietettiin aattoa ihan kotosalla. Päivällä kuunnellutin Wendylle "Sounds for hounds" CD-levyä, jossa on erilaisia ääniä mukaan lukien rakettien pauke. Halusin testata miten Wendy suhtautuu niihin näin vajaa vuoden jälkeen, kun olen viimeksi levyä soitellut. Annoin Wendylle Kongin ja laitoin CD:n päälle. Piski ei ollut lainkaan kummissaan paukkeesta, vaan tyhjensi lelunsa tapansa mukaan. Nukkumaan mennessä se vähän höristeli korviaan yllättäville äänille, mutta ei ollenkaan ollut epävarma. 

Illemmalla, kun ensimmäiset raketit ammuttiin, Wendy taisi olla ulkona, eikä pelännyt ääniä lainkaan. Aivan loistojuttu! Meidän muut koirat ovat pelänneet tai olleet ainakin vähän epävarmoja pamausten kuuluessa. 

Isä ja pojat sytyttivät muutaman matalan tulivuorimaisen raketin meidän pihassa. Wendy viihtyi hyvin ulkona ja katseli innokkaana kipinöiden lentoa. Taisi yrittää lähteä jahtaamaankin lentäviä kipinöitä ja siinä vaiheessa kutsuin sen ihan turvallisuuden vuoksi sisälle.

Uudenvuoden ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme A:n luokse kyläilemään. Kävimme heidän luona viime kesänäkin. Siitä reissusta voit lukea tästä postauksesta. 


Viikonloppu sujui oikein hyvin, vaikka Wendyä vähän aluksi jänskättikin itseä kymmen kertaa suuremmat koirulit.


Dana ja Lennu molemmat innostuivat leikkimään Wendyn kanssa. Etenkin Lennu-papan kanssa Wendyllä meni hyvin yhteen. Taisi olla Lennulle rankka viikonloppu, kun Wendy roikkui turkissa vähän väliä. Harmiksi sisällä oli niin hämärää, että en saanut kuvia leikeistä.


Ulkoiltiin aamuin illoin ja kävimme lenkillä metsässä. Koirat pääsivät juoksentelemaan vapaana.


Lennu, Wendy ja Dana


Oli aivan huippua viettää viikonloppua taas jälleen heillä. Saa nähdä pääseekö Wendy jatkossakin mukaan vai jätänkö sen reissun ajaksi kotiin.


torstai 29. tammikuuta 2015

Koiratalouden piirteitä

Pahoittelut lähes kuukauden mittaisesta tauosta blogin puolella. Koulu ja erityisesti koeviikko ovat vieneet suurimman osan ajastani, enkä ole ehtinyt suomaan edes ajatusta blogille.


Pohdin tässä joku päivä, että miten koiraton ja koirallinen talous eroavat toisistaan ja ajattelin kuvata muutamia kohtia meidän kodista.


Yläkerrassa muutamassa kohdassa lattiaa on Della, Noomin ja Wendyn jättämiä pissaläikkiä.



Vesikuppi mun huoneen lattialla. 


Lelukori mun huoneen lattialla. 


Wendy nojatuolissa


Koirankarvoja jokapuolella. Vasinkin sohvatyynyillä. 

Meg ja Megin peti alakerrassa. 


Megin purema seinän kulma, jota on yritetty korjata


Koirien tarvikenaulakko


Eteisen naulakko, jossa kaikki käytössä olevat ulkoiluvermeet säilytetään


Ruokakuppeja vähän siellä täällä...


Molempien koirien maistelema keinutuolin jalka


"Lapsilukko" tai oikeastaan "koiralukko" jääkaapin nollalokeron ovessa


Samoin roskiskaapissa...


Vesi- ja ruokakuppi olohuoneessa


Luita takan reunalla


Koirien lelukori olohuoneessa

Löytyykö teidän tai teidän tuttavien kotoa samoja piirteitä?




sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Meidän joulu



Vietimme joulua mökillä Kajaanissa. Tämä oli erilainen joulu kuin aiemmat, koska olimme mökillä ja koska vietimme joulua toisen perheen kanssa. Odotin joulua ja joulun aikaa paljon ja olihan se taas kerran odotuksen arvoinen. Perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa ajanvietto, antamisen ja saamisen ilo sekä jouluruoka ja herkut tekevät joulusta juuri oikeanlaisen.


Joulu oli myös siksi erlainen kuin aikaisemmin, koska tämä oli Wendyn ensimmäinen joulu meidän kanssa. Wendyhän on syntynyt ennen joulua, mutta taisi lähinnä tuhista sisarustensa kanssa kasassa viime jouluna.


Jouluaatto oli Wendylle melko samanlainen pävä kuin mikä tahansa muu päivä. En tiedä voisiko koira astia päivän erikoisuuden.





Meillä kävi tietysti joulupukki niin kuin meidän perheemme jouluun kuuluu. Wendy toivotti pukin tervetulleeksi tai no miten sen nyt sanoisi. Se murisi oikein komiasti hampaita vilautellen pukin astellessa sisään ovesta. Siitä se onneksi kuitenkin rauhoittui ja uskalsi vähän käväistä pukin sylissä istumassa. Kuten Wendyn ilmeestä huomaa taisi pukki vähän jännittää pikkuruista. Ehkä ensi jouluna paremmin ;)


Illalla jouluapulainen oli väsynyt päivän touhuihin ja otti nokoset sohvan nurkassa vilttiin käpertyen.


Joululahjaksi saatu luu maistui ja siinä riitti tekemistä pitkälle yöhön ennen kuin Wendy päätti pitää taukoa kaluamisesta.


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mökkielämää


Lähdettiin koko perheen voimin mökille Kajaaniin Oulunjärven rannalle reilu viikko sitten lauantaina ja palasimme viime sunnuntaina. Päivää myöhemmin mökille saapui myös äidin siskon perhe. Järven jää oli jäätynyt ja noin 15 senttisellä teräsjäällä uskalsi hyvin kävellä ja hiihtää.


Automatka sujui hyvin molempien koirien nukkuessa auton perällä kuljetushäkissä. Wendy oli alkumatkasta levoton eikä malttanut nukkua niin lähellä Megiä tai ainakin luulen, että se johtui siitä.


Wendy viihtyi ulkona paremmin kuin hyvin. Se oli aina ulkoilemassa kun lapset tai minä olin eli oikeastaan melkein koko päivän. Lasten tehdessä pulkkamäkeä tai kolaamassa Wendy oli vieressä hyppimässä lumen perässä. Se oli kuin kissa, kun se jahtasi lentäviä lumipaakkuja.


Wendy pääsi käyttämään Dellan ja Sintin vanhaa talvipukua, joka istui hyvin ja lämmitti -20 asteen pakkasessa.


Kajaanissa aurinko nousi kymmenen aikaan ja laski kahden jälkeen, joten valoisaa aikaa ei kauheasti ollut. Jos halusi käydä molemmat lenkit valoisan aikaan niin sai lähteä melkeinpä heti lenkiltä tultaessa uudestaan lenkille. Pimeän aikaankin oli kiva käydä lenkkeilemässä, jos vain otti mukaan otsa- tai öljylampun.


Mökkiviikon aikana sai ihanasti rentoutua ja kouluaikainen stressikin nollautui. Wendylläkin taisi olla mukava viikko täynnä touhua, herkkuja ja kavereita.


Wendy "luistelemassa"


Serkkujeni pelatessa jääkiekkoa Wendy osallistui innokkaasti peliin yhtenä pelaajana.


Hahaa sainpas kiekon!



Sain kuvata koko viikon ajan kummitätini kameralla, joka onkin aivan eriluokkaa kuin omani. Lähes kaikki tämänkin postauksen kuvat ovat sillä otettuja. Kamera on Canonin EOS 6D ja siinä objektina Canonin zoom lens EF 24-105 mm.

Oli niin ihana lenkkeillä järven jäällä ja koirakin saivat olla joka lenkillä vapaana.