Viikko sitten...

... meille saapui pieni ja utelias russelin pentu. Viikossa olen oppinut tuntemaan koiraa paremmin ja meistä on tullut läheiset. Wendy näyttää luonnettaan enemmän joka päivä. Viikossa se oppinut paljon asioita ja se on tottunut elämään meillä. 

Meg on myös hyväksynyt uuden tulokkaan. Wendystä huomaa kuinka se kunnioittaa Megiä. Lähestyessä kiemurtelee, lipoo huulia, menee selälleen ja siihen malliin. Meg katsoo korvat höröllä pennun käytöstä ihmeissään, käy ehkä haistelemassa ja lähtee pois. Olen ylpeä Megistä, kun se kestää riehuvaa kakaraa. Monet koirat osoittaisivat ärsytyksen murisemalla, Meg vain lähtee pois. Jos Wendy ylittää rajan tulemalla Megin pedille sen nukkuessa siinä tai repimällä häntää Meg vilauttaa hampaita ja murahtaa. Wendy ymmärtää viestin ja lähtee pois alistuin ja kiemurrellen.

Wendy löysi eilen rappuset, jotka vievät yläkertaan. Se ei ollut aiemmin mennyt ylös, mutta yhtäkkiä se hävisi johonkin ja löysimme sen yläkerrasta. Kokonaan uusi maailma, kivaa! Portaat on vaikea mennä, mutta ovat vissiin sen arvoiset, kun Wendy aina jaksaa mennä uudestaan. Alas ei tosin vielä osata tulla. 

Kun luin kirjaa, Wendy oli löytänyt ihanan nukkumapaikan: mummin virkkaamaan pyykkikorin, jonka pohjalla oli ihania, turvalliselle tuoksuvia vaatteita. Voi pientä<3

Olin tänää koulussa koko päivän. Wendy jäi kotiin isän kanssa. Hyvin oli kuulema mennyt. Huomenna taas uusi päivä. Mitäs huomenna tehtäisiin? Ainakin ollaan kotona ja leikitään.

Öitä!